Ihanaa olla kotona pitkää aikaa. Huima 8 päivän loma. Kerkee oikeesti tehdä kaikkea ja vaan myös olla. Huomenna sit takaisin Haminaan ja kolme viikkoa siel sit putkeen mut onneks ens viikonloppu on kurssijuhla niin ei (toivottavasti) tunnu niin pahalta tämä aika. Ja sen jälkeen onkin enään puol viikkoa jonka jälkeen pääsee takaisin Keuruulle kokelaana.
Tosiaan ajan kulumisesta. Tänään kääntyi aamujuna! Uskomatonta et intti jo puolessa välissä tai siis oikeestaan jo päivä enemmän takana kuin edessä. Tuntuu et ei tässä olis kuin pari kuukautta menny kun inttiin menin. P-kausi eli ensimmäiset 8 viikkoa on tuntunut kaikista pisimmältä ajalta. Pidemmältä kuin koko muu aika (jota takana 17 viikkoa). Alkaa jo olemaan ikävä takaisin Keuruulle tai siis lähinnä uusia alikersantteja ja sitä et päivä oikeesti loppu päivälliseen ja sit oli oikeesti omaa aikaa vaan olla tai lukea oikeesti kokeisiin tai lähteä lenkille tai mitä ikinä haluskaan.
Mut tosiaan jos viel Kirkkiksestä kerron kun siitä viimeks panikoin. Noh pääsin maaliin, se jo erittäin suuri saavutus. Me juostiin suunnilleen koko matka ja tehtiin suunnistusvirheen takia joku 5 kilsaa ylimääräistä. Et matka oli jotain lähemmäs 30 kilsaa. Vauhti oli mulle alusta asti ihan liian kova ja ensimmäisen 5 kilsan jälkeen mua ruvettiin takaa tönimään ja kiskoon kädestä eteenpäin et pysyisin mukana ja samassa vauhdissa. Noh ei siis ihme, et olin ihan lopussa jo puolenvälin tienoilla. Joku 6-9 kilsaa ennen maalia meillä oli pakollinen pysähdys rastilla ja siel oli lääkintämiehiä ja ne näki, etten ollut enään missään parhaassa hapessa. Hyvä jos pysyin väsymykseltä pystyssä. Kyselivät olinko nyt ihan varma et haluun/pystyn jatkamaan kun en näytä siltä. Noh pojat vaan hätisti ne pois ja sanoivat et kyllä tämä maaliin tulee. Siitä ehkä 2 kilsaa multa loppu voimat kokonaan ja vuorotellen 2 poikaa tuki ja piti mua pystyssä samalla keventäen mun painoa et saatiin juostua koko matka maaliin asti. Oli kyl ihan täysin nollat taulussa meno ja mulla vain hämäriä muistikuvia kun ainut mitä pystyin ajattelemaan oli se et yritin skarpata niin et pysyisin tajuissani ja en sotkeutuis omiin jalkoihini. Muutaman kerran tais lähteä tajukin mut pojat sai kun saikin mut maaliin. Kiitos heidän ensimmäinen raivaajanainen ikinä päässyt maaliin. Ja kyl huomas sen miten suuri voima joukkue on. Yksin en olis päässyt varmaan edes 10 kilometriä sitä vauhtia mitä juostiin mut joukkueen tuki ja pakottaminenkin sai mut ihan täysin äärirajoille. Maalin pääsyn jälkeen oli kyl sellanen fiilis, et pystyn (vähintään joukkueen tuella mut myös itsekin) ihan mihin vaan.
Hyvää joulua kaikille!
lauantai 28. joulukuuta 2013
torstai 19. joulukuuta 2013
Kirkkis panikointia
Apua! Pahamaineinen Kirkkojärven marssi huomenna!! Mun pitäs selvitä 20-30kilometrin pikamarssista (lue juoksumarssi)! Oon suoraan sanottuna aivan kauhuissani. Mä en yhtään tiedä mitä tuleva pitää paitsi täyttä kärsimystä 3-6tuntia. :s
Tosi kiva kun pitäs kisata joukkueen ryhmähenkeä mittaavassa kisassa joukkueessa, jonka kanssa ei juuri ole ollut tekemisissä, sillä meitä eriytyviä on ihan liian vähän omaks joukkueeksi niin joudun meneen kasarmijoukkueen kanssa josta hyvä kun oon ehkä saattanut joskus puhua kaikille muutaman sanan.
Lisäks puolet joukkueesta on sitä mieltä et mun pitäs keksiä joku syy movettaa (hakea vemppaa ilman kunnon syytä) koska olen niin selvästi huonokuntoisin, ettei meillä ole mahdollisuutta voittaa jos osallistun. Todella kannustavaa. Onneks puolet pitää mun puolia ja on sen kannalla et lähdetään tekeen tätä joukkueena kokemuksen haku mielessä. Saa nähdä kuinka paljon saan tuolla metsässä paskaa niskaani kun kunto loppuu. Noh onpahan sit ensimmäinen hajoaminen intissä ja siks mä osittain täällä RUK:ssa olen kun en ole päässyt itseäni P-kaudella tai AUK:ssa tarpeeksi haastamaan ja kokeilemaan rajoja.
Mut huomenna mä tuun pääseen maaliin hajosin mä miten monta kertaa tahansa tai miten aikaisin uupuisin ihan lopullisesti. Kunhan pysyn jaloillani mä yritän. Vaikka kaikki vihais mua sen jälkeen mä teen tän itseni takia en meidän joukkueen, sillä jos ajattelisin joukkueen parasta olisin move, mut sitä en tulis ikinä itselleni anteeksi antamaan. Mä aion kasvaa tästä kokemuksesta. Mua ei huoleta edes JOHA (johtamisharjoitus) niin paljon kun tämä sillä tiedä, et tuun siitä selviämään, sillä väsymys eikä matka mua tapa. Mä oon sinnikäs ja väsymyksen äärirajoilla selviän, mut sit kun mennään fyysisesti äärirajoille ja sen yli en tiedä mitä on luvassa sillä en ole koskaan kokeillut ja mun pitäs pysyä mukana porukassa jonka cooper tulos on kaikilla vähintään 2700 tienoilla ja itselläni tosiaan se 2100 ja tuskin siitä hirveesti on parantunut kun täällä ei ole oikeesti ollut aikaa liikkua yhtään omatoimisesti ja ohjattuakin ollut hyvin vähän. Ainoot kunnon vapaat ollut tällä viikolla jollon olis ehtinyt mut turha lenkillä käydä kahtena päivänä ennen kirkkistä niin oon yrittänyt vaan venytellä ja parannella hiipivää flunssaa ja jopa onnistunut siinä (:
Noh huomenna olen sit kokemusta rikkaampi. Tsempatkaa mua (:
P.S Onnea tänään kotiutuneille Vänrikeille! <3 Perässä tullaan nimimerkillä tasan 6kk edessä.
Tosi kiva kun pitäs kisata joukkueen ryhmähenkeä mittaavassa kisassa joukkueessa, jonka kanssa ei juuri ole ollut tekemisissä, sillä meitä eriytyviä on ihan liian vähän omaks joukkueeksi niin joudun meneen kasarmijoukkueen kanssa josta hyvä kun oon ehkä saattanut joskus puhua kaikille muutaman sanan.
Lisäks puolet joukkueesta on sitä mieltä et mun pitäs keksiä joku syy movettaa (hakea vemppaa ilman kunnon syytä) koska olen niin selvästi huonokuntoisin, ettei meillä ole mahdollisuutta voittaa jos osallistun. Todella kannustavaa. Onneks puolet pitää mun puolia ja on sen kannalla et lähdetään tekeen tätä joukkueena kokemuksen haku mielessä. Saa nähdä kuinka paljon saan tuolla metsässä paskaa niskaani kun kunto loppuu. Noh onpahan sit ensimmäinen hajoaminen intissä ja siks mä osittain täällä RUK:ssa olen kun en ole päässyt itseäni P-kaudella tai AUK:ssa tarpeeksi haastamaan ja kokeilemaan rajoja.
Mut huomenna mä tuun pääseen maaliin hajosin mä miten monta kertaa tahansa tai miten aikaisin uupuisin ihan lopullisesti. Kunhan pysyn jaloillani mä yritän. Vaikka kaikki vihais mua sen jälkeen mä teen tän itseni takia en meidän joukkueen, sillä jos ajattelisin joukkueen parasta olisin move, mut sitä en tulis ikinä itselleni anteeksi antamaan. Mä aion kasvaa tästä kokemuksesta. Mua ei huoleta edes JOHA (johtamisharjoitus) niin paljon kun tämä sillä tiedä, et tuun siitä selviämään, sillä väsymys eikä matka mua tapa. Mä oon sinnikäs ja väsymyksen äärirajoilla selviän, mut sit kun mennään fyysisesti äärirajoille ja sen yli en tiedä mitä on luvassa sillä en ole koskaan kokeillut ja mun pitäs pysyä mukana porukassa jonka cooper tulos on kaikilla vähintään 2700 tienoilla ja itselläni tosiaan se 2100 ja tuskin siitä hirveesti on parantunut kun täällä ei ole oikeesti ollut aikaa liikkua yhtään omatoimisesti ja ohjattuakin ollut hyvin vähän. Ainoot kunnon vapaat ollut tällä viikolla jollon olis ehtinyt mut turha lenkillä käydä kahtena päivänä ennen kirkkistä niin oon yrittänyt vaan venytellä ja parannella hiipivää flunssaa ja jopa onnistunut siinä (:
Noh huomenna olen sit kokemusta rikkaampi. Tsempatkaa mua (:
P.S Onnea tänään kotiutuneille Vänrikeille! <3 Perässä tullaan nimimerkillä tasan 6kk edessä.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Pohdiskelua
Oikein hävettää miten pitkä aika viime kerrasta on kun oon saanut aikaseks kirjoittaa. Voin melkein rehellisesti puolustautua sillä, ettei ole ollut aikaa. Vapaa-aika on lähes tuntematon käsite RUK:ssa. Meillä pitäs olla joka ilta 4 tuntia vapaata mut tähän mennessä ollaan ehditty ne pitää vaan 3 kertaa ja huomenna starttaa viikko 9/14. Normaali vapaa-aika kestää noin tunnin ja siinä ajassa ehtii juuri käymään suihkussa ja lukemaan hetken seuraavaan kokeeseen. Toisaalta myös siks tykkään täällä olemisesta kun aika menee tosi nopeesti kun on niin paljon tekemistä (en kuitenkaan niin paljoa et olisin hakenut kouluttajakokelaaksi vaikka mielessä kävikin). Mut nyt koitan taas repiä jostian sitä aikaa ja saada postauksia vähän useammin ulos.
Tähän pariin kuukauteen on mahtunut vaikka ja mitä kun en ole kirjoitellut 4 taisteluharjoitusta joista kaks raivaamis ja kaks suojelu. Tosiaan meillä mennyt tämä eriytyvä koulutus niin et ensin tehtiin puolet RUK:sta raivaamis juttuja ja sit nyt tehdään loppu suojelu juttuja.
Mieleen painuvinta ollut ehkä viime viikolla ollut jääkylmä puhdistussuihku. Eli siis ulkona oleva suihku johon vesi otettiin järvestä. Voin sanoa et hieman paleli. Heh mut vielä hengissä ja kai mä nyt sit oon raivaajasuojelia kun suojelijat sano et suojelioiden tulikaste on juuri tuo suihku.
Tässä puolen vuoden miesten kotiutumisen lähestyessä ruvennut miettimään omia tulevia alokkaitaan joiden stj on näköjään taustatutkimuksen perusteella 22. Montakohan tuttua mulle tulee alaiseksi? Sil lukion pojista melkein kaikki tulee vasta nyt tammikuussa niin on todella suuri mahdollisuus et jotai tosi hyviäkin kavereita tulee mun käskyn alle. Osaanko olla heille Rouva Kokelas? Toisaalta olis kiva jos olis tuttuja niin niiltä sais rehellistä palautetta mun kehittymisestä ja ei tarvi aloittaa ihan alusta luottamuksen rakentamista yms. Mut toisaalta ne tietää millainen olen siviilissä ja ollut ennen inttiä. Kun mulla on ihan oma intti minäni.
En sano et rooli mut silti olen aivan eri-ihminen intin kamat päällä ja siviilissä. Intissä olen vakava, kyseenalaistan paljon, olen sanavalmis, mutta osaan myös niellä ylpeyteni, ottaa iskut suoraan kasvoihin kumartaa ja poistua paikalta mitä siviili minäni ei todellakaan tekisi. Intissä olen äijä nainen isolla N:llä. Jos ei pidä puoliaan ei pärjää.
Siviilissä olen paljon enemmän tyttömäinen. Haluan pukea nätisti, olla pieni ja ehkä joissan asioissa jopa vähän säälittävä. Sellainen pelastettava. Vaan olla ja nauttia elämästä, maistella vähän kaikkea. Elää. Ehkä se johtuu siitä et siviili elämä on tällä hetkellä aika vähäistä niin ottaa kaiken irti kun se on mahdollista. Tekee hyvää tällaiselle perfektionistille. Perfektionisti ja hivenen kontrollifriikki saa olla vallassa kun oon pukeutunut maastokuvioon ja sit nautin vaa elämästä ja annan kaiken vaan tapahtua kun saan siviilit päälle. Tämä elämä on ainut mahdollisuus elää ja siitä tulee ottaa kaikki irti heittäytyä. Kokea paljon kaikkea. Uskoa. Nähdä. Nauraa. Itkeä. Kärsiä. Nauttia. Tehdä virheitä. Antaa anteeksi toisen virheitä ja ennen kaikkea Rakastaa.
Tähän pariin kuukauteen on mahtunut vaikka ja mitä kun en ole kirjoitellut 4 taisteluharjoitusta joista kaks raivaamis ja kaks suojelu. Tosiaan meillä mennyt tämä eriytyvä koulutus niin et ensin tehtiin puolet RUK:sta raivaamis juttuja ja sit nyt tehdään loppu suojelu juttuja.
Mieleen painuvinta ollut ehkä viime viikolla ollut jääkylmä puhdistussuihku. Eli siis ulkona oleva suihku johon vesi otettiin järvestä. Voin sanoa et hieman paleli. Heh mut vielä hengissä ja kai mä nyt sit oon raivaajasuojelia kun suojelijat sano et suojelioiden tulikaste on juuri tuo suihku.
Tässä puolen vuoden miesten kotiutumisen lähestyessä ruvennut miettimään omia tulevia alokkaitaan joiden stj on näköjään taustatutkimuksen perusteella 22. Montakohan tuttua mulle tulee alaiseksi? Sil lukion pojista melkein kaikki tulee vasta nyt tammikuussa niin on todella suuri mahdollisuus et jotai tosi hyviäkin kavereita tulee mun käskyn alle. Osaanko olla heille Rouva Kokelas? Toisaalta olis kiva jos olis tuttuja niin niiltä sais rehellistä palautetta mun kehittymisestä ja ei tarvi aloittaa ihan alusta luottamuksen rakentamista yms. Mut toisaalta ne tietää millainen olen siviilissä ja ollut ennen inttiä. Kun mulla on ihan oma intti minäni.
En sano et rooli mut silti olen aivan eri-ihminen intin kamat päällä ja siviilissä. Intissä olen vakava, kyseenalaistan paljon, olen sanavalmis, mutta osaan myös niellä ylpeyteni, ottaa iskut suoraan kasvoihin kumartaa ja poistua paikalta mitä siviili minäni ei todellakaan tekisi. Intissä olen äijä nainen isolla N:llä. Jos ei pidä puoliaan ei pärjää.
Siviilissä olen paljon enemmän tyttömäinen. Haluan pukea nätisti, olla pieni ja ehkä joissan asioissa jopa vähän säälittävä. Sellainen pelastettava. Vaan olla ja nauttia elämästä, maistella vähän kaikkea. Elää. Ehkä se johtuu siitä et siviili elämä on tällä hetkellä aika vähäistä niin ottaa kaiken irti kun se on mahdollista. Tekee hyvää tällaiselle perfektionistille. Perfektionisti ja hivenen kontrollifriikki saa olla vallassa kun oon pukeutunut maastokuvioon ja sit nautin vaa elämästä ja annan kaiken vaan tapahtua kun saan siviilit päälle. Tämä elämä on ainut mahdollisuus elää ja siitä tulee ottaa kaikki irti heittäytyä. Kokea paljon kaikkea. Uskoa. Nähdä. Nauraa. Itkeä. Kärsiä. Nauttia. Tehdä virheitä. Antaa anteeksi toisen virheitä ja ennen kaikkea Rakastaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)