Majohajo ja evakuointia

Lomilla jälleen. Hassua, kun kiinni tuli oltua vaan neljä päivää ihan lusmuilua tällainen. Onneks ens viikonloppu VAO niin saa olla sit kaks viikko putkeen d: nooh katsotaan mitä mieltä siitä on ens viikonloppuna kun muut lähtee ja meidän yksikkö jää palloilemaan kassulle.

Tiistaina meillä oli lihaskunto testit, jotka meni kyl todella huonosti verrattuna siihen mitä joskus olen saanut. . Ainut ylpeyden aihe oli se, et sain 15 miesten punnerusta kun aikaisemmin kun oon yrittänyt niin oon saanu korkeintaan 5 koska tekniikka kusee. Loppu päivä menikin sit metsässä taisteluharjoituksissa. Niih ja kävin kuuntelemassa labra tuloksia kun jälleen keliakia tutkimuksia. Vasta-aineet edelleen erittäin korkealla ja parin viikon päästä sit tähystyksiin -.- yöh.  Noh toivottavasti ei löydy mitään (taaskaan) et saan ilman mitään suuria keskusteluja jatkaa palveluksen loppuun. Sillä jos keliakia nyt todetaan se voi olla syy kotiuttamiseen. Ei kiva yhtään -.-

Keskiviikkona meillä oli sit uimataitotestit tai siis katsottiin kuinka moni pystyy uimaan 200m eli pohjoismaisen uimataitovaatimuksen. Hidasteena tietysti oli se, että tämä piti suorittaa järvessä niin oli vähän kylmähköä. Yllätyin miten moni ei pystynyt uimaan tuota matkaa tai sit ne vaan lusmuili, mutta silti aika säälittävää sanoisin d:
Illalla sit lähettiin MajoHajoon (majoittumisharjoitus) ja vaikka kuinka partiolainen olen ja osaan kaminateltan pystyttää ja saada 10-v tekemään sen hyvin niin meidän Vänrikille kelpas vasta kolmas versio teltasta. (toisaalta muilla ryhmillä se oli neljäs tai viides niin kai meillä meni ihan hyvin.) Hassua kun porukka oli niin uutuuden viehätyksessa teltassa nukkumisesta ja sit aamulla kiros kuinka joku käpy oli estänyt nukkumasta ja, ettei enään ikinä halua telttailla. Ja mä nukuin todella hyvin (: melkein kuin olis kotiin päässyt.

Torstaina sit tuntukin ensimmäisen kerran siltä mitä oletin intin olevan: Koko ajan vedetään kovallla sykkeellä fyysisissä rajoissa niin, että ottaa itsensä kanssa yhteen, ettei pää petä ennen kroppaa ja luovuta. ( en siis osaa pukea tätä sanoiksi mutta toivottavasti ymmärrät idean)... Tosiaan aamupäivä syöksyttiin metsässä ja sit iltapäiväivällä evakuoitiin toisiamme. Suomeksi siis raahasimme toisiamme sille, että molemmilla on vajaa 10 kiloo tavaraa joku 30 metrin matka. Voin sanoa, että toivon todella, ettei mun taistelupari ota niin pahaa osumaa, jos sotaan joudutaan, että siltä lähtee taju, mutta on hengissä. Sillä tulituksen alla on erittäin raskas raahata toista perässään edes se 30m puhumatttakaan pidemmistä matkoista. Monet pojatkin totes et sotatilanteessa vois kahteen kertaa miettiä, että jättääkö kaverin siihen ja pelastautuu itse vai tappaako molemmat siinä kun yrittää saada puoli kuolleen kaverin turvaan. Mutta noh toivotaan, ettei sitä ratkaisua koskaan tarvitse tehdä.

Perjantain oli kyllä kanssa aika mielekiintoinen kun oli Schmanrdeninpäivän juhla. Seistiin 30 asteen helteessä puolitoista tuntia hiekkakentällä asennossa tai levossa. Oli toisenlaista mielen koitttelua kun porukkaa lakoaa vieressä. Saldona 9 suoriltajaloilta pyörtynyttä ja monia kymmeniä, jotka käveli omin jaloin rivistä pois ja istui hetken varjossa ja joi vettä. Itse selvisin koko juhlan. Hyvä minä! (:
Nyt vaan jalat vähän hellänä, mutta ehkä valapäivänä ei tunnu enään niin pahalta seistä.

Juuh sellaista mulle tällä kertaa (: Vieläkään ei todellakaan kaduta, että lähti ja sitä mieltä olen et kaikille ihmisille tekis hyvää edes kokeilla intti elämää. Oppis miten kuuluu liikkua ja syödä ja huoltaa itseään ja varusteitaan. Mutta nyt LEPO ~ TAUKO PAIKALLA!

lehtijuttua perjantailta :D

Opettelua intti elämään

Tosiaan en saanut nettiä toimimaan kasarmilla ja yleiset koneet olivat niin hitaita ja aina varattuja niin on postaaminen jäänyt.
Tosiaan astuin palvelukseen 8.7 ja nyt ensimmäisillä lomilla (:
Meitä on tuvassa 5 naista ja tunnelma mitä parhain, ainakin näin ensimmäisen kahden viikon jälkeen ja pojatkin pikku hiljaa lämpenee ajatukselle, että me ollaan siellä ja ihan tosissamme ja ihmisiä niinkuin hekin d: Enää ei olla joku kummallinen muukalaislegioona vaan osa porukkaa vaikkakin vielä se heikompi ja naiselllisempi...

Neljä ekaa päivää oli kyllä aika hirveitä kun istuttiin joko oppitunneilla tai tuvassa kun ei saatu poistua edes lenkille tai punttisalille puhumattakaan sotkusta.
Tää viikko onneks saatiin tehdä ja remuta jo melkein kun oikeet sotilaat. Ampuma harjoittelu, coooperi, taisteluharjoutksia ja ensimmäinen marssi. Ja minä viihdyn d:
Lisäksi olen varmaan erittäin outo tapaus kun mun mielestä parasta on sulkeisharjoitukset :D
Mä niin nautin kun pitää pitää itsensä kurissa, ettei pyyhi esim kutittavia hiuksia pois naamalta ja opetellaan kääntymään ja marssimaan tahdissa.

Innolla odotan jatkoa (: mut ehkä pitää muistaa myös erään viisaan ihmisen neuvo, ettei ole intissä jos ei koskaan vituta. Ja varmasti tulee viel niitä hetkiä jolloin ei yksinketaisesti jaksa tai kiinnosta joku. Mutta vielä ainakaan ei kaduta ja tunnen suurta nautintoa kun saan rasittaa itseäni oikein kunnolla, koska olen niin mukavuudenhaluinen, etten mitenkään saisi itseäni yksin niin hyvin liikkeelle ja kuriin. Ehkä mä opin jotain hyödyllisiä taitoja siviiliinkiin kuten petaamaan sängyn tai käymään oikeesti kunnon lenkkeillä, enkä vaan kevyillä lönkyttely juoksuilla (nimimerkillä cooperin liian kevyt aloitus)

Mut tänään on loma ja aika pitää grepat :D Maanantaina sit takaisin kurkkusalaatti kansaan nam nam (:

Yksin

Vaikka viimeisen viikon on ollut ihmisten ympäröimänä niin aina kun jää yksin tuntuu yksinäisemmältä kuin koskaan. Tuntuu, kuin istuis yksin kivellä keskellä järvee ja pitäis päättää minne rannalle yrittää, vaikka kaikki on liian kaukana, lähes tavoittamattomissa.

Suomeksi siis opiskelupaikkakriisi. Mun ei pitänyt saada mistään opiskelupaikkaa mun niin tavallisen tylsissä keskivertopapereilla. Mut kuinkas kävikään mulla on kolmesta eri yliopistosta paikka ja amk:sta ykkösvaihtoehdosta...
Ei tässä muuten mitään ongelmaa olis, mut ainut minne en päässyt (ja jäi ketuttavan 10 pisteen päähän) oli Helsingin biologian laitos, jonne olisin eniten halunnut. Nyt mun pitäs sit siis valita kahdesta yhtä hyvästä kakkosvaihtoehdosta toinen ja se päätös on mun yksin tehtävä. Lähdenkö Joensuuhun lukemaan metsätieteitä vai Ouluun biologiaa?

Mä oon aina ollut niin määrä tietoinen ihminen: tiesin ekalla jo, että menen lukioon tai siis, että haluan olla prinsessa = tanssia wanhat (myöhemmin sitten selvisi, että sitä varten pitää mennä lukioon). Olin seiskalla kun päätin, että musta tulee hävittäjälentäjä tai ainakin, että kävisin intin. Päästä huutamaan päätä pidemmille miehille ja kaikki tottelee <3 Hah kaks aamua ja sit saa nähdä, että kuka huutaa ja kenelle : D Oivoivoi tämä jäärä punnertaa varmaan monen monta kertaa...
Mutta nyt kun pitäis tietää, että mitä teen vuoden päästä oon ihan eksyksissä kun en Helsinkiin päässytkään. Yhden paperilapun lähettäminen vaikuttaa mun koko elämään ja se päätös pitäis tehä parissa viikossa. Ensimmäistä kertaa mä oon epävarma mitä haluan tulevaisuudelta ja siks mua pelottaa.... Jos valitsen väärin?

Miks joku ei vois päättää mun puolesta? Olis joku muu, jota sit syyttää d:
Ehkä mulla on  vaan väärä asenne... Pitäs suhtautua niin, että mitä valitsenkaan niin tuski tuun tekemään sitä koko loppu elämääni kun eiks se oo, et nykyään jokaisella on keskimäärin joku kolme ammattia elämänsä aikana? Valitsen mitä tahansa haaveilen kumminkin sen toisen vaihtoehdon perään koko loppu elämäni, että mitä VOISIN  nyt olla.
Mun pitää vaan tehdä se päätös ja tyytyä siihen kun se päätös on mun YKSIN.

Läksiäis tunnelmia

Kun en nyt oikein tiedä miten tämän aloittaisin vaikka olis niin paljon sanottavaa aloitan toteamalla, että tänään ensimmäinen rehellinen lomapäivä ja STJ 7! Viikon päästä olen ihan paniikissa (en tosiaan ole jo nyt) :O

Mutta tosiaan viikonloppuun...

Idea oli alunperin istua perjantai-ilta meidän mökillä kaveriporukalla. Vois sanoo et oli aika täydellistä: kesä ilta, mahtavia ihmisiä, terassilla istumista ja grillailua, uusia tuttavuuksia (kulta toi muutaman kaverinsa mukanaan), hyvää musaa<3 (kiitos Ainon), välillä syvällisiä vakavia keskusteluja, mut pääosin naurua. On mulla kyl ihan parhaat kaverit <3

Niih ja sit tohon alunperin sanaan takaisin. Se perjantai-ilta meinaan vähän venähti d: Lauantai meni aamusaunassa ja heräillessä, sekä pitsalla. Sunnuntai puolestaan taas yhdessä syömällä ja rannalla istumisella, sekä katsomassa kesäteatteria, jossa meidän porukan ehdoton tuleva tähtinäyttelijä esiintyi! Illan kruunas viel se, että mentiin pelaileen rantalenttistä. Just tällänen kesän kuuluu olla lämmintä, hyvä seura, naurua, kädet mustelmilla pelaamisesta ja sitä et on hyvä olla just siinä hetkessä.

Mun tulee niin ikävä kaikkia rakkaita, kun ne lähtee opiskelemaan niin eri puolille Suomea, ja mä tuun oleen niin kiinni tossa intti-jutussa, et saa nähdä millon nähdään taas tollei koko porukka...
Onneks edes kulta jää ainakin puoleks vuodeks tohon lähelle niin pystyy näkemään ees sitä kohtuu paljon verrattuna muihin siviiliin jääviin rakkaisiin...

             Kiitos murut näitä mä tarviin! <3