Girly girl

Jotenkin alkaa tämä inttiin lähtö vaikuttaa mun alitajuntaankin. Haaveilen ja innostun kaikesta tyttömäisestä: mulla on tällä hetkellä pisimmät kynnet mitä varmaan puoleentoista vuoteen, oon innostunut kokeilemaan kampauksia, kun on taas pitkät hiukset (vaikka lopputulos on aina se, että lähden ulos hiukset ponnarilla niskassa tai suttuisasti ylös kasattuna). Haluaisin ostaa hirveesti kaikkia koruja, mutta kun ei uskalla, kun ajattelee "mulle tulee seuraavan vuoden aikana todella vähän tilaisuuksia käyttää koruja ja jos mun tyyli ja maku muuttuu enkä halua sit enään käyttää pieniä siroja koruja". Huokaus.

Vaikka mulle ei tuota ongelmaa elää viikkoa metsässä ja koluta mutaisena ojanpohjia, niin silti ei musta tule mitään poikatyttö, joka kulkee reisitaskuhousuissa ja miesten t-paidoissa. Tai ei sitä tiedä. Ehkä armeija tappaa mun naisellisuuden rippeet ja sit en halua enään pukeutua pitsipaitaan ja kynähameeseen ja kulkea kunnon koroissa... Epäilen. Oletan et mun halu pukeutua naisellisemmin korostuu entisestään. Arkena mä normaalisti en jaksa panostaa sen enempää, kuin vähän laittaa hiuksia, heittää farkut ja topin päälle ja vähän ripsaria ja valmis. Silti rakastan yli kaiken lähteä jonnekin juhliin tai ulos yöelämään kun on vihdoinkin syy laittaa itseään. Voi varata tunnin-puolitoista vain itselleen ja sille, että saa hiukset ja meikit kohdalleen. Miettiä jokaisen yksityiskohdan koruineen asusteineen.

Saa nähdä miten intti vuosi tulee mun naisellisuutta muuttamaan (jos nyt muuttaa ollenkaan). Ehkä musta tulee meidän parisuhteen äijä (noh eihän sellaista meidän suhteessa kyllä vielä olekaan) tai sit se, että olen yksi muista jätkistä intissä korostaa sitä, että haluan olla pieni ja hento nainen kotona ja käpertyä vain kullan kainaloon ja olla siinä turvassa maailmalta. Saa nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, mutta sen tiedän, että vielä ennen inttiin lähtöä haluan lakata mun ennätyspitkät kynnet punaisella kynsilakalla, pukea ylleni upouudet pitsisortsit ja korkokengät, laittaa hiukset ja naama ja tanssia koko sydämeni kyllyydestä.

Metsäprinsessa

Taas tälläinen fiilistely postaus. Kohta kaikki (jopa minä) luulee, et mun elämä on täydellistä:
Mä sain valintakirjeen Joensuun metsätieteellisestä! Mun oli suunnitelmissa panostaa pääsykokeisiin keskiverto kirjoitusmenestyksen takia, mut pistin näkäjään paremmaks kun luulin: 103 pääsykokeisiin osallistuneista 10 parheiten suoriutunutta pääsee pelkillä valintakoepisteillä sisään ja MINÄ olin yksi niistä kymmenestä :o Hurjaa! Niin mahtava fiilis et en tahtois odotaa syksyä, että pääsen opiskelemaan, paitsi että en ole menossa syksyllä vaan vasta vuoden päästä. Jotekin opiskelu tuntuu paljon todellisemmalta ja ajankohtaisemmalta nyt vaikka intin alkuun ei ole kuin kolme ja puoli viikkoa.

Mutta nyt mun elämä on todellakin helpottunut. Mulla on varma opiskelu paikka intin jälkeen, ehkä jopa paras mahdollinen, sillä koko ajan enemmän houkuttaa tuo metsätieteellinen. Toivotaan ettei enempää hyväksymis kirjeitä tulisi, sillä jos mut valittais myös lukeen bilsaa olisin todella vaikean päätöksen edessä. Biologiasta olen haaveillut yläasteelta asti ja panostanut siihen lukiossa ja pääsykokeissa todella paljon, niin toisaalta tuntuu, et luovutan jos en lähde sitä lukemaan jos siihen mahdollisuus aukeaa. Sanoihan mun ihana bilsan opettajakin, et mulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin mennä lukeen bilsaa Helsinkiin ja sit tulla kertomaan kuinka hienoa siellä on.

Äh! Taas sorrun stressaamaan asioita ennen aikojaan. Mut on hyväksytty vasta yhteen kouluun, mikä on huippu juttu. Mulla on ennnen opiskelujen aloittamista vuosi aikaa miettiä lopullista valintaani, että haluanko tehdä sitä mistä otin opiskelupaikan vastaan vai jotain ihan muuta. Ehkä musta tulee isona viittomakielen tulkki tai lääkäri (joka vannoin että on viimeinen ammatti mulle) ehkä se prinsessa, joka musta vielä kuusi vuotiaana piti tulla. Prinsessa, jolla oli prinssi ja linnan paikka katsottu valmiiksi ja isä rakentaisi kaiken. Minun pikku prinsessan ei tarvitsisi tehdä muuta kuin kulkea näteissä mekoissa pitkin linnan käytäviä ja tehdä niinkuin itseään huvittaa.  Ehkä minun pitäisi ajatella taas niinkuin 6-vuotias minä: Kaikki on mahdollista kun niin päättää ja itse voi tehdä mitä vain kun on isi (tai joku muu) kenen puoleen kääntyä kun kohdataan jotain liian vaikeaa yksin selvitettäväksi (kuten linnan rakentaminen).

STJ 30!!!

Apua nyt herään todellisuuteen! 30 siviiliaamua enään jäljellä. Minne tää aika on hävinny? 30 aamua? Mä oon oikeesti menossa inttiin kuukauden päästä. Minä! Tähän asti tää on ollut vaan kaukainen haave joka sai mahdollisuuden toteutua kun palvelukseenastumismääräys tuli postiin viime keväänä. Ja nyt se on ihan kohta. Paniikki iskee! Miks mä oon oikeesti lähtemässä tähän? Mitä mun päässä oiken liikkuu? Minä normaali kuntoinen ja muutenkin niin tavallinen ihminen ilman mitään hyvää (ammattiin liittyvää yms) syytä menossa inttiin! Ja jättämässä mun poikaystävän inttileskeksi kokonaiseksi vuodeksi.

Voih ehkä mussa on sit jotain masokistin vikaa kun haluan lähteä rääkkäämään itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti. Mitäs sille mahdan, että olen härkä - jäärä mikä jäärä. Jos jotein päätetään niin sit mennään läpi vaikka harmaan kiven vaikka vieressä olisi valmiiksi tallattu polku. Enään ei voi perääntyä. Ja jos ei muuta tästä tulee muistoja jotka muistaa koko loppu elämän. Ovat monet naiset tästä selvinneet ja niin tekevät minun jälkeenkin tulevat. Jonkinlaisena poikatyttönä myös mahtava päästä jätkäksi miesten maailmaan, ilman et sua vähätellään sen takia, että olet tyttö (onhan se tietysti hyvä syy saada pojat tekemään sun puolesta jotain kun et muka sukupuolesi takia osaa, mutta sitä ei pidä miehille kertoa, että oikeasti osaisi ehkä jopa paremmin mutta on vain laiska d: ).

Mutta nyt pitää nauttia tästä hetkestä. Rannassa käyty saunomassa ihanassa rantasaunassamme ja heittämässä talviturkki (ei ole ikinä ollut näin kivutonta). Ainut miinus on, ettei kullasta ole kuulunut pariin päivään oikeastaan yhtään mitään kun se on Sun  Lahdessa töissä. Ehkä sillä oikeasti ei ole vapaa-aikaa juuri yhtään tai sit se vaan nauttii kun saa olla vähän erossa musta. Mut stressaavaa koko ajan vahtia puhelinta, että jos se sattuu soittamaan tai laittamaan viestiä niin olis heti vastaamassa, ettei mene ohi. Hyvähän mun on valittaa kun kohta varmaan on toisinpäin ja paljon pidempään kuin yhden pitkän viikonlopun. Ehkä mun pitäs vaan olla iloinen et silläkin on elämä ja tekemistä myös ilman mua, niin ei tarvitse yksin itkeä inttileskenä.

Nyt menee kyllä liian syvälliseks joten ehkä parempi vaan lopettaa. Nyt vedetään syvää henkeä vedetään ryhti suoraksi ja ETEENPÄIN MARS!!

Pääsykokeiden jälkeinen fiilistely!

Ja niin se on ohi! Viimeisetkin pääsykokeet takana!
Mahtavaa! Nyt on kaikki mahdollisuudet menneet saada opiskelu paikka jo syksylle joten ei auta kuin ainoastaan toivoa. Helpottais niin elämää jos tietäis minne vuoden päästä on menossa. Sais ottaa oikeesti kaiken irti siitä, et siirtää ajattelun muille (:

Nyt vaan hyvä fiilis! Nyt alko mun loma! Enään ei tarvi töiden jälkeen tehdä mitään. Ja ei tässä ole kun 3viikkoa niin loppuu kokonaan ja sit oliskin jo se intti :s

Mutta nyt minä nautin, sillä kesän ensimmäinen kunnon ukkonen jota jo innolla odotin ja vesi sade (sais tosin jo loppu sit huomenna ja aurinko sais paistaa taas viikon) <3 Pitäs sit huomenna kai vihdoin aloittaa se kauan suunniteltu kunnon kuntokuuri ja vaivautua kumpparit jalassa juoksemaan, että miehet juoksis sit heinäkuussa mun perässä eikä toisin päin d: Mutta ei tänään sillä tänään on loma saan tehdä mitä haluan. Ehkä luen vähän jotain kirjaa tai katson elokuvan kenties soitan pianoa, en tiedä vielä, eikä sillä ole väliä tänään ei ole suunnitelmia tänään vain olen.

ja tässä malliesimerkki jaloistani miten otetaan rennosti

Ylioppinut vuosimallia 2013

"Kun lakit päähän vedettiin kaikesta kaikki tiedettiin...." (Anssi Kela -1972)


Mahtavaa yksi tavoite suoritettu. Tai useita. En kompastunut lavan portaissa hakiessani lakkia, enkä myöskään siinä tilanteessa pyörtynyt rehtorin syliin :D Vaan musta tuli erittäin kunniakkaasti ylioppilas (: Kolme vuotta aherrusta ja hauskan pitoa siis takana. Surullista, miten aina tuntuu, että yhteishenki loksahtaa kohdalle just sillon kun kaikki on jo niin lähellä loppu. Mutta vaikka haikea fiilis onkin niin eo voi muuta kun kiittää ja kumartaa mahtavalle 10-ryhmällemme <3 Ja etenkin meidän huippu kaveriporukalle joka kasvoi monilla mahtavilla ihmisillä heti ensimmäisistä lukio viikoista asti. Ollaan me vaan yks Super X <3

Ja ihan käydä taas pitkästä aikaa baarissa, et siel on kunnolla porukkaa ja sai oikeesti tanssia koko yön (: elämän pieniä, tai ei nyt ihan niin pieniäkään, iloja. Ja oli just sellanen fiilis, niin kuin yks viime vuoden ylioppilas sanoi kun tasan vuosi sitten baarissa istuttiin "tämä lakki päässä pystyn ihan mihin vain!" (onneksi sankariteoilta vältyttiin).

Mut taas kerran mun ajatusmaailma osoitti pitävänsä paikkansa. Hyvät ja huonot asiat tulee tasapainossa. Jos sulle tapahtuu jotain todella mahtavaa pitää tapahtua myös jotain kurjaa vastapainoksi. Parasta olisi siis, että koko ajan olisi tappavan tavallista. Eih vaan. Pitää elämässä sattua ja tapahtua, jotta kaikki olisi elämisen arvoista. Kulta suuttui mulle kotimatkalla jostakin ja lähti edeltä niille. Hetken ojanpohjilta etsittyäni(ehkä minäkin hieman yliregoin) löysin herran kuitenkin omasta sängystä. Sillä hetkellä voin sanoa, että hieman otti päähän, mutta eihän tuollaiselle voi kauaa vihainen olla.
Ja rakkaushan on sitä, että rakastaa toista tämän virheiden ja vikojen takia ei niistä huolimatta. Eipähän tuon otuksen kanssa tylsää tule tulevaisuudessakaan (: Rakastan sua mun oma puhelinlanka <3