Taas vierähtänyt tovi viime postauksesta. Ollut niin paljon metsäharjoituksia ja lomilla ja kasarmilla ei yksin kertaisesti jaksa avata konetta. Mistäköhän sitä aloittaisi kertomisen. Olisiko loppusota hyvä?
Kaksi viikkoa taisteluharjoitusta. Ensin viikko ihan vaan omalla porukalla Pohjanmaalla harjoittelua "kovaa vetoa" varten. Ja sit yksi päivä kasarmilla siin välissä ja materiaalin pakkailua yms. ja sit suuntana Itä-Suomi ja loppusota, jossa meitä oli noin 1000 henkeä. Oli reserviläistä ja skapparia ja varusmiestä. Me ei valitettavasti päästy ihan hirveästi yhteistoimintaa suorittamaan, mut se mitä saatiin oli kyl huippua. Varsinkin miinakoulutus ihan oikeille siviilipalomiehille oli huippu varsinkin kun niitä oikeasti kiinnosti mitä me tehdään. Monia muita ei meidän toiminta juurikaan kiinnostanut ja tuntui, että meitä aliarvostettiin. Mut toisaalta ihanne tilannehan sodassa olis se, ettei meillä raivaajia ei tarvittais ollenkaan. Sitten kun paska iskee tuulettimeen (näin intti sanostoa käyttääkseni) ja tilanne perkelöityy, ei kukaan voi tehdä yhtään mitään, ennen kuin me ollaan paikalla ja saatu puhdistettua alueet. Harjoituksissa kukaan ei vaan halua, että heidän toimintansa keskeytyisi pariksikaan tunniksi. Ihan ymmärrettävää sekin.
Onneksi päästiin paljon raivaamaan. Edelliset saapumiserät on kuulemma raivannut joku 3 kertaa koko viikon aikana, mut me saatiin harjoitella 2-3kertaa päivässä mielenkiintoissakin paikoissa. Harvemmin sitä pääsee ajamaan suljettua moottoritietä väärää kaistaa ja raivata siellä kohti auringonlaskua. Tai tekemään yhteistyötä palomiesten kanssa ja pelastaa "kemiantehdas". Maukasta!
Loppusodan jälkeen en sit oo muuta tehnytkään kun lomaillut ja alkuviikosta olin yhden päivän kasarmilla paraatiharjoittelun takia. Tosiaan meillä on tiistaina Keuruun päätösparaati. Surullista, et varuskunta oikeesti lakkaa täältä. Suomen yks nuorimmista varuskunnista ja se pitää sit lopettaa. Ei päästä Keuruulle edes kertaamaan sit joskus vaan suuntana on joku aivan muu.
En haluis lähteä. Vaikka voin rehellisesti sanoa, et tänä kuluneena vuonna on tapahtunut negatiivisimmat asiat mun elämässä, niin ehkä myöskin parhaat. Ainakin ikimuistoisimmat, jos ei muuta d:
Tuntuu, et elämältä lähtee pohja alta tän jälkeen. En tiedä mitä tehdä. Tähän asti oon tiennyt mitä haluan elämältä. Vaikka inttikin arvelutti alussa. Paljon. niin olin haaveillut siitä kumminkin melkein 10 vuotta. Nyt mä en tiedä oonko menossa edes oikeaan paikkaan opiskelemaan kun hylkäsin kauan haaveillun bilsan opiskelu paikan ja oon menossa metsätieteelliseen pelkän intuition pohjalta. Noin 2 viikon harkinnan jälkeen.
Toisaalta mun elämä vaikuttaa todella valoisalta. Kun torstaina kotiudun niin maanantaina alkavat jo työt ja Rautian kassalta mut saa bongattua seuraavan reilu kuukauden. Sen jälkeen ulkomaan matka (toivottavasti, sillä vieläkin odotellaan halpaa äkkilähtöä lämpöiseen) ja sit muutto Joensuuhun kullan kanssa. Tai en tiedä missä järjestyksessä kun maanantaina käydään kirjoittamassa vuokrasopimus ja avaimet käydään hakemassa jo 2.7. et missä välissä sit oikeesti muutetaan.
Ja ainakin pohjapiirustuksen perusteella meille on tulossa aivan huippu opiskelijaboxi. 62 neliöinen kaksio, jossa on iso keittiö ja parveke ja vaatehuone. Mitä muuta voi toivoa? Vähän matalampaa vuokraa tietysti, mut kaikkea ei voi saada ja jos kämppä ei niin unelma ole kun miltä vaikuttaa niin sit vaan yrittämään halvempaa.
Et sellaista mulle tällä kertaa. Ja ai niin parasta, mulla on taas lyhyet hiukset <3 xoxo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti