Viikko 1 oppitunteja

Tosiaan nyt istun bussissa takaisin kohti Haminaa, joten pahoittelen etten saa kuvia (joita kerrankin olen oikeesti ottanut) tänne näkymään. Mun uus Samsung ei oikein tän windowsin kanssa suostu juttelemaan paitsi jakamaan mobiilidatansa. Onhan sekin jotain.

Vieläkin RUK maistuu vaikka puoltoista viikkoa takana. Oon oikeesti todella postiivisesti yllättynyt miten oon jaksanu ja pärjänny kun oletin en kuolen, sillä RUK:ssahan on Suomen "parhaat". Mut uskokaa tai älkää nää on kaikki ihan ihmisiä (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Tosi kiva myös et meidän joukkueen johtaja on ollut mulle tosi kannustava kun haastattelussa kerroin sille ihan avoimesti, et mua pelottaa toi fyysisyys. Hän (myöskin nuori nainen) kertoi itse olleensa samassa kunnossa ainakin cooperin mukaan kun minä ja nyt se on skappari vaik kadettikoulun pääsyraja on 2600 cooperissa. Käski vaan yrittää parhaansa sillä itselleni mä tätä teen en kenenkään muun. Toivottavasti jätkät sit arvostaa mua kun aion oikeesti yrittää kaikkeni kirkkiksessä vaikka tiedän et mun takia meidän joukkueen sijoitus voi laskea paljon.

Päivät Haminassa on pitkiä vaikka aika menee tosi nopeesti. Pitkillä tarkoitan sitä et viime viikon aikana sain kahtena yönä viidestä mentyä nukkumaan ennen puolta yötä. Noh omapa on vikani kun en osaa pysyä poissa kun puhutaan päätöksen teosta. Onneks sen verran maltoin et oon vaan edustajistossa enkä hallituksessa vaikka sinne hakeminen kovasti huokutti. Mut kokeista läpi pääseminen on nyt tärkeintä ja toivon et sen verran ees tulis olemaan vapaa-aikaa et kerkeen käydä joskus iltaisin juoksemassa, etten ihan säälittävä olis kirkkiksessä. Se täällä onneks on paremmin, ettei enään ole kiire odottamaan. Aina on kiire muuten vaan, mut se ei tunnu niin turhauttavalta kun juosta paikkaan x ja odottaa siellä yli puoli tuntia kun ollaan ajoissa.

Mulla oli niin paljon asiaa viimeks mut nyt en muista niistä oikeestaan yhtään mitää. Surullista. Noh ei kai sillä niin väliä itsellenihän tätä lähinnä kirjoitan. Yäh nyt pakko lopettaa kun tää kuski ajaa niin epätasaisesti et tulee oikeesti paha olo... -.- Kirjoittelemisiin

RUK

RUK! Minä! Upseerioppilas! Ei todellakaan todellista. Kun vääpeli tiistaina julkaisi RU kurssille lähtijät ja mun nime oli niitten joukossa. Olin ihan kuset housussa koko loppu viikon perjantaihin. Olin ihna varma et tuun kuolemaan tänne heti ensimmäisenä päivänä (tosiaan sain tabletin toimimaan täällä (: ). Mut tässä sitä ollaan sunnuntai ilta ja vielä hengissä. Suurin osa mun peloista on hälvenny kun huomannu et täällä ihan normaaleja ihmisiä. Ja onneks Keuruulta sain tutun tupakaverinkin (: Muualtahan naiset eivät pääse pioneereiksi ja sen huomaa muista pojista kun ne aina saa hirveen sätkyn kun ne on boksereillaan tuvassa tai suihkutiloissa ovi auki ne raukat menee ihan paniikkiin.

Lisäks tuntuu hirveen positiiviselta, et täällä on yks jätkä joka ainakin juoksukunnon puolesta on mun kanssa samalla tasolla kun aattelin et oon ehdottomasti surkein ja mä kirosin 8kilsan lenkillä, etten pysy muiden mukana ja se juoksi mun rinnalla ja hihku innoissaan miten sen kunto on kasvanu ja oli tosi positiivinen. Itsekin tajusin et pitäs kai olla iloinen siitä et mun kunto kasvaa ja pääsen ylittämään itseäni eikä vaan kirota ja itkeä sitä et olen huonokuntoisin.

Oudointa tääl Haminassa on ehkä se, et me erikoisruokavalioiset joudutaan syömään eri ruokalassa kun muu komppani, koska erikoisruoka tarjoillaan vaan yhdessä ruokalassa. Olis niin kiva olla isolla porukalla, mut onneks en ole ainut vaan meitä on yhteensä (eri syistä) 4 ruokavaimmaista ja toinen on keliaasi niin helpottaa mun elämää kun on joku joka oikeesti osaa ja tietää paremmin kun minä ja jaksaa olla tarkka kun itsellä välillä suuri houkutus sortua kun ei mulle kumminkaan tule oireita, eikä yks kerta tapa. Ehkä mun pitäs asennoitua tähän sairauteen jotenkin toisin mut vaikeeta se on. Onneks täällä on ihan huippu hyvät ruuat (: vielä paremmat kun keuruulla ja leipävaihtoehtoja useita ja joka aamu muroja ja puuroo myös gluteenittomana.

Mulla olis niin paljon kirjoitettavaa mut aikaa ei ole sillä oon päivystäjä ja virkistymis tunti loppuu ihan just. Mut Perjantaina lomille ja sit toivottavasti aikaa enemmän (:

Raivaamista ja eka rehellinen vemppa

Juuh tosiaan viime viikko meni kokonaan metsässä AUK:n kakkos tetsin merkeissä. Kauheeta enää yks viikko AUK I:stä ja sit porukka hajoaa taas. Osa lähtee erikois-AUK:hon eli siis lääkintä ja talous AUK:hon osa jää normi raivaaja AUK:hon ja osa lähtee RUK:hon. Pelottavaa, et mäkin voi olla yks joka lähtee oikeesti RUK:hon sillä oon käynyt yksikön päällikön ja pataljoonan komentajan haastatteluissa, jotka koskee RUK halukkuutta ja sopivuutta. Tällä hetkellä näyttää siltä, et ainut syy miks en menis rukkiin on se, et mun cooperin tulos ei ole tarpeeks hyvä kun sinne ei kuulema oteta mielellään ketään, joka ei pysty cooperissa 2600m enkä todellakaan sitä tule juoksemaan ens viikon rästi cooperissa kun jäi juoksematta sillon aukin ekalla viikolla. Toivotaan et selkä ei sano mitään ikävää.

Tosiaan torstaina oli sit mun eka oikea vemppa kun meni selkä. Siis päivä nosto ja kanto vapautusta. Vanha ratsastusvamma ei oikein arvostanut sitä, et makasin poteron pohjalla yli puol tuntia kylmässä ja lähdin sit kantamaan siitä suoraan raskasta taakkaa autolle. Onneks mun ryhmän pojat on sulosia ja kun vaan totesin, etten taida pääst kyytiin niin yks miettimättä juoks suoraan lämärin(=lääkintämies) luokse. Siinä sit odoteltiin kenttäsairaanhoitajaa, joka sit paareilla nosti mut lanssiin ja anto jonkun lihaksia avaavan piikin. Sit tässä pari päivää syöty lihasrelaksantteja ja särkylääkkeitä useamman gramman edestä. Oli hivenen tympeetä kun seuraavana yönä meillä oli yöraivaaminen ja muiden raivatessa minä vaan palelin pakkastakki päällä neljä tuntia. Ja ainut syy miks ei saa osallistua on liian kova lääkitys.

Muuten oli tosi mielenkiintoinen tetsi kun oikeesti saatiin raivata ja tehdä. Ainut mikä oli perseestä oli se, et spadet olettaa, et keliakia tarkoittaa myös sitä että, et tarvii kunnon ruokaa kun ei se muutenkaan hyvää ole. Aamupalat piti sisällään vaan pari-kolme riisikakkua, tai sit 1 sämpylä tai mehukeitto. Ja sama iltapalalla: 2 näkkäriä, tai kolme riisikakkua tai 2 riisikakkua ja mätä päärynä. Ei yhtään ollut nälkä lounaalla. Onneks ees lämpimät ruuat oli kunnollisia, muuten olisin varmaan käynyt tunkemassa riisikakun jonkun spaden kurkkuun parin valitun sanan kanssa. Otti nälkäisenä sen verran tuollainen päähän kun tähän asti on ollut oikeesti kohtuu hyvät ja laadukkaat ruuat. Hmp.

Mut nyt viikonloppu oli ihan kun ollaan saatu olla kullan kanssa ihan kahden ja leikkiä kotia. Se tehnyt mulle ehkä maailman parasta ruokaa ja käyty yhessä lenkillä ja katseltu leffoja ja vaan todellakin rentouduttu. Täydellistä! Ahdistaa vaan kun ei tiedä kuinka pitkät heipat pitää tänään taas sanoa sil jos RUK ei kutsu se on jo perjantaina, mutta jos kutsuu se on aikaisintaan kahden-kolmen viikon päästä. En tykkää yhtään elää tietämättömyydessä. Noh ei saa stressata.Tulevaisuus tuo tullessaan sen mitä tuo ja ensi viikolla olen viisaampi.

Oppilasjohtaja viikko

Ja taas oon lomilla. Todella outoa. Kolmas viikonloppu putkeen lomilla ja luvassa myös vielä ainakin ens viikonloppu. Sen jälkeen riippuu ihan siitä, että näyttääkö mulla suunta RUK:iin vai jatkuuko Keuruulla raivaaja AUK:ssa.

Mennyt todella nopeesti tää AUK I. Takana jo 5 viikkoa ja huomenna alkaa kuudes ja toisiksi viimeinen tetsin merkeissä. Se tarkoittaa sitä et tuun kavamaan kiinni raipuun (raivaajanpuku), jotka käytiin tällä viikolla hakemassa. Tetsillä olis sit tarkotus raivata lentokentällä ja raivata ja raivata viel vähän lisää. Toivottavasti pysyy yhtä mielenkiintoisena kun on ollut tähönkin asti. Tätä varten käyty pari viikkoa erilaisia kursseja. Räjäyttäjä- (josta myös siviili pätevyys tulossa kun saan vaan 6kk työkokemusta ja sen tulen intin puolesta saamaan (: )  ja suluttamiskurssi, josta sain kurssin neljänneks parhaat arvosanat vaikka en edes ymmärtänyt puoliakaan kysymyksistä. Ja oli oikeesti tosi vaikee koe kun asiat oli sellasia jota meille ei oltu opetettu tai ne oli käyty sillei et "saatte tästä viel selkeen monisteen" joita ei koskaan näkynyt.

Tää viikko oli muutenkin tosi mielenkiintonen kun mun tehtävä oli toimia oppilasjohtajana eli mun tehtävään kuulu selvittää etukäteen kouluttajilta monelta ne haluu meidän kurssin olevan missä ja minkälaisessa varustuksessa, lisäksi pitää huoli et kaikki on paikalla oikeeseeen aikaan ja tehdä koulutuksen pitäjälle ilmoitus ja tarkistaa siivouspalvelun jälkeen, että tuvat oikeesti on siistit. Ja uskokaa tai älkää mä selvisin! Voittaja fiilis. Enkä ees (ainakaan omasta mielestäni) ollut huonoin oppilasjohtaja. Oltiin aina ajoissa ja oikeessa varustuksessa, enkä joutunut kun ekana päivänä tekeen uudestaan ilmoituksia kun sanoin jotenkin väärin. Ja nyt kouluttajat ainakin on huomannu mut (ei sillä, et joku kolmesta naisesta jäi huomaamatta) niin toivotaan et siit seuraa jotain hyvää.

Hassua miten normaalilta intti elämä tuntuu. Päivät seuraa toistaan samalla rutiinilla. Koulusta se ero et melkein joka päivä tehdään jotain uutta ja erilaista ja sun pitää sisäistää asioita ilman hirveetä teorian pänttäämistä. Vaatii näin perfektionismiin taipuvalta paljon kun jotain ei tarvitse tietää miks näin tai muutenkin perinpohjin vaan asia vaan tehdään näin. Perusteluna koska pv.  Ja kaikkea ei tarvitse tehdä todella hyvin vaan idea on se et oikein ja nopeesti tyylillä ja jäljellä ei ole niin väliä. Ehkä tää kehittää mua sit ihmisenä. Jo nytkin huomaan itsessäni muutosta. Osaan ottaa rennommin ja antaa muiden hoitaa asioita vaikka ajattelisinkin et ite osaan paremmin. Mitä sit jos menee pieleen, sit tehdään vaan uusiks. Mokaamiseen ei kuole, eikä sitä kukaan muista paitsi sinä itse. Parisuhteestakin olen oppinut sen, että pitää nauttia siitä mitä on. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä et kaikki lomat pitäisi vaan maata kullan kainalossa peiton alla vaan, että eletään yhdessä yhteistä arkea. Kaikkea mitä normaalitkin parit tekee vaan lyhyemmässä mittakaavassa ja arkiset asiat on suhteessa juuri ne parhaat ei ole mitään parempaa kun harjata yhdessä hampaita tai laittaa ruokaa. Se pitää muistaa sit kun asutaan yhdessä. Et arjesta tulee nauttia, sillä se ei ole itsestään selvyys. Joku toinen olisi valmis antamaan paljon, että saisi edes pestä hampaansa rakkaan kanssa. <3

AUK:n 1 tetsi ja gines

Huhu huh siitä on taas kaks viikkoa et olin lomilla. Mutta nyt on helppo hymyillä sillä perjantai pakollinen hölli-päivä (henkilökohtainen loma) (:

Tosiaan viime viikon maanantai alkoi viiden päivän tetsi. Hassua et meillä on ryhmät vaihtunut sillei, et oon ainut tyttö meidän ryhmässä kun p-kaudella oltiin kaikki samassa ryhmässä ja nukuttiin siis myös samassa teltassa. Mut oon positiivisesti yllättynyt miten hyvin pojat otti mut mukaan porukkaan tai siis ei kohdellu mua mitenkään erilailla kun muita poikia - mitä nyt ei tahtonu antaa mun kaivaa poteroa, mut ei se mua hirveesti haitannu vaikka niin hirveesti kuopan kaivamista rakastankin eli en d: ja sain paskimmat vartiovuorot joka yö (02.00-03.00 sai nukkua ennen ja jälkeen vaan pari tuntia) mut tuskin siitä johtui siitä et tyttö olen tai sit on miesten mieli erittäin kiero.

Sit keskiviikkona lähdin tetsiltä päiväksi pois kun lähdin kullan kanssa käymään ravintoterapeutilla keliakiasta. Oli kyl erittäin turha käynti. Tädiltä loppui sanottava siinä kohtaa kun totesin, et olen kymmenen vuotta elänyt keliaakikko perheessä ja musta tuntu muutenkin, et tiesin asiasta paljon enemmän kun se. Eikä kultakaan saanut siltä tädiltä kuulema hirveesti irti vaikka, raukan tietämys jäänyt siihen mitä meillä syödään. Mut on se niin sulonen kun oikeesti selvittänyt sairauden toteamisen jälkeen (hassua sanoa tosiaan et oon sairas... oon koko loppu ikäni sairas... vammainen... erilainen... näkyykö se musta ulospäin?... Noh tän kanssa mä nyt sit elän aina) paljon asioita netistä. <3
Ja mun pojatkin oli ihania kun tulin takasin ne oli saanut hamstrattua mulle taisteluvanukkaan! Koko tetsin huippukohta! :D

Tetsi päätty sit 27. kilsan marssiin, joka alkoi 01.30 yöllä. Oli yllättävän kevyt. Ajattelin, et se olis ollut hirveän rankka ja kolottais joka paikkaa ja pää halkeaisi kun olis  henkisesti niin kovilla myös väsymyksen suhteen. Mut ei ainut mitä mulle tuli oli se, et jalat väsy ja vajaa kilsa ennne perille pääsyä alko tulemaan ensimmäinen rakko. Mulla oli tosi kivaa ja hauskinta oli se, et kun pojat väsy ja alko valittaa niin mä olin se joka pysty tarjoamaan, et mä voin kantaa sun tavarat (jostain kumman syystä tästä seurasi se, että valitus lakkas enkä mä saanut mitään kannettavaa -miehet ja niiden kunnia). Eikä sitä saa unohtaa et oltiin linjoista nopein ja aikaa meni vain vaivaiset 5tuntia (: Hyvä Raili (raivaajalinja) !

Tää viikko meni sit puolustusvoimien B-ajolupakurssilla ja nyt mä osaan peruuttaa isolla pakettiautolla, jossa on peräkärry perässä! Oon aika ylpeä itsestäni (: ja sit räjäytyskurssin suorittamista = leikittiin koko torstain muovailuvahalla :D mun sisäinen lapsi pääs valloilleen. Oon ilmiselvästi menettänyt jotain mun lapsuudessa kun äiti vei pienenä mun muovailuvahat kun söin ne.

Mutta juuh sellaista mun intti elämään. (: Vieläkään ei ole tullut sellaista fiilistä et olisin katunut inttiin lähtöä eivätkä aamut paina vaikka 1/13 yhdeksän kuukauden miehet lähti. Olin vaan iloinen meidän lämärien puolesta kun ne oli niin innoissaan. (: Ja mullakin se päivä vielä koittaa vaivaiset 271 aamua jäljellä.

                 itikat vähän tykkäs musta metsässä. Onneks nyt jo paljon parempi. (:

:D

Avaruus Vänrikki ja suuria muutoksi

Taas ollut pari viikkoa, ettei musta ole kuulunut mitään koska ginesviikonloppu enkä edelleenkään saa nettiä toimimaan kuin ainoastaan puhelimessa.

Tosiaan viime viikon tiistaina julkistettiin valinnat musta tuli avaruus vänrikki, toisin sanoen mut valittiin AUK:iin ja sain kusirajan (=hopeinen viiva arvomerkissä, josta myös nimi avaruus vänrikki kun näyttää ihan foliolta) : D Lisäks mut valittiin suorittamaan B-ajolupaa joka oikeuttaa ajamaan intin autolla (:

Kurssi alkoi kuntotesteillä ja cooperilla. Cooperia en, juossut sillä kolmen viikon flunssa oli viel päällä ja rupes pistään keuhkoista jo alku verkassa niin päätettiin kouluttajan kanssa et on parempi, että siirrän sen rästipäivälle, ettei mitään mene pysyvästi rikki. Lihaskuntotesteihin pystyin onneksi osallistumaan ja oli kiva huomata kehitystä tapahtuneen 6 viikossa edellisistä testeistä vaikka en ole harrastanut juuri liikuntaa vapaa-ajalla vaan ainoastaan sen mikä kuuluu palvelukseen (tavoitteena olisi kumminkin lisätä liikuntaa myös vapaa-aikaan, et mulla on mahdollisuuksia saavuttaa pataljoonan komentajan asettama tavoite meille, että jokainen kotiutuessaan juoksisi cooperissa vähintään 2600m).

Tää viikko oli sit täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta ei pv:n järjestämänä. Yksi meidän tuvan neljästä tytöstä sai lääkäriltä tuomion keskeyttämään palveluksen ja lähtemään kotiin. Seuraavana päivänä meitä olikin yhtäkkiä vain kolme ennen kuin kukaan ehti edes tajuta yhtään mitään. Samana iltana toinen sai sairaskohtauksen ja jouduttiin kutsumaan ambulanssi paikalle. Onneks ensihoitajat sai tilanteen paranemaan ja kamu sai jäädä kasarmille (:
Ja keskiviikkona sit osui tuomio omalle kohdalleni. Todella pelätty tieto. Mulla on keliakia. Hyvästi kaikki ihanat pastat ja pulla mössöt ja tervettuloa 300 päivää vemppaa (ja palvelusta tosiaan jäljellä 285 päivää). Ei voi muuta kun nauraa kun se lääkäri oli niin pihalla koko asiasta. Jos lähdetään siitä, et lääkäri saa antaa max 7+7 päivää vemppaa ja sen olis pitäny käydä mun kanssa vaan keskustelu siitä, et pystynkö jatkamaan palvelusta vai tarvitseeko mun lähteä kotiin sopeutumaan tilanteeseen. Ainut mitä se teki oli, et kysy et mitä sen pitäs tehdä. En sit viitsinyt mainita et keliakia syy kotiuttaa, koska en todellakaan aio jättää leikkiä kesken. Oon mä kumminkin elänyt 10 vuotta keliakia perheessä, joten tiedän mitä saan syödä ja mitä en. Eri asia on se kuinka helppoa toteuttaminen on kun mulla ei oo mitään oireita. Toisin sanoen voin syödä pitsan ihan hyvällä omallatunnolla ilman palautetta kropalta.


Ensi viikolla sit tetsi eikä tässä ole enään suunta kun ylöspäin (ainakin toivottavasti )

Tietoa keliakiasta kiinnostuneille

Kaasukammiota ja käsikranaatteja

Elikäs tällä viikolla oli Tetsi numero 2 ja ei voi muuta sanoa kuin, että oli aika ikimuistoinen. Päästiin kokeilemaan kaikkea todella jännää. (: Ja kaiken lisäks tämä erosi ja varmasti tulee eroamaan kaikista tetseistä sillä kouluttajat päätti et nukutaan kasarmilla yöt, ettei satu vahinkoja unen puutteen vuoksi. Normaalisti siis kaikki tetsi nukutaan teltassa. Niin ja keskiviikkona tosiaan tuli täyteen se naisellinen 45 päivää, eli enään en voi lähteä kotiin, kuin ainoastaan siviilipalvelukseen tai jos mun kuntoisuusluokka muuttuu.

Alku viikosta oli ATT (AmpumaTaitoTesti) ja pääsin siitä läpi, vaikken mikään mestariampuja ole,varsinkaan paineen alla. Kuntsaria ei siis sieltä tullut, mutta ei todellakaan haittaa olin niin iloinen siitä, että ylipäätään pääsi läpi ja viel reilusti.
Loppu viikosta oli vuorossa sit tetsi ja päästiin kokeilemaan mm kyynelkaasukonttissa varusteiden pitävyyttä. Mun kaasu naamari vuoti joten sain käytännössä kaksi kertaa kokeakuinka hirveää se on. Tyhmänä piti tietysti käydä kokeilemassa miltä se tuntuu täysin ilman varusteita ja voin kertoa, ettei todellakaan mukavalta. Sua vaan oksetti ja silmät ja nenä vuos ja kaikkialla missä oli paljasta ihoa kirveli ihan järjettömästi ja pahinta oli, ettei saanut raapia, ettei olo pahene. Mutta menisin kyl toisenkin kerran jos tilaisuus siihen tarjottaisiin. Masokisti, minäkö?  Lisäks saatiin tuliradalla hypätä palavasta ikkunasta ja juosta palavan juoksuhaudan läpi yms. jännään.
Mut kuumottavinta oli ehdottomasti se, kun heitettiin ihan oikea käsikranaatti. Oottaa ahtaassa kontissa omaa vuoroaan ja sit kasata oikea käsikranaattin ja kävellä se kädessä 200m ja odottaa, et kouluttaja antaa luvan irrottaa sokan ja sit ne maailma pisimmät 2sekunttia kun pitelet varmistamatonta käsikranaatta käsissäs ja odotat kouluttajan lupaa heittää sen. Mutta tetsin jälkeen olikin sit todella voittaja fiilis kun kaikesta oli selvitty.

Olihan mulla sit ongelmia omasta takaa. Flunssa koko viikon ja se ihanasti meni keuhkoihin niin, että ei saanut henkeä varsinkaan pyöräillessä (edettiin siis tetsi pyörillä). Lämärit käski mut siitä Tevakselle (terveysasema) mut mun olis pitäny olla siel 7.15 ja koulutus alkoi 7.00 niin tottakai mä ennemmin menen koulutukseen : D noh ei ehkä ollut ihan fiksu veto kun tuuperruin pyörän selästä jo ensimmäisen kilometrin jälkeen kun happi loppu (ylämäkeä koko matka). Onneks yks ihana luutnantti ei pakottanut mua keskeyttään vaan soitti autokyydin,et pääsin koulutukseen ja toi pyörän myöhemmin perästä. Takaisin pääsinkin itse, kun sai rullailla alamäkeen.

Tiistaina sit on haaveetkaatuu-päivä = saadaan tietää palveluksen kesto ja koulutushaara. Toivottavasti sieltä AUK-paikka napsahtaa, siihen asti edetään suuressa jännityksessä.

 

Ja meillä on ilmeisesti älypunkat kun niiden pitäsi vastata puhelimeen. : D omani koulutus kesken.... Mut kerron teille heti kun saan sen onnistumaan <3