AUK:n 1 tetsi ja gines

Huhu huh siitä on taas kaks viikkoa et olin lomilla. Mutta nyt on helppo hymyillä sillä perjantai pakollinen hölli-päivä (henkilökohtainen loma) (:

Tosiaan viime viikon maanantai alkoi viiden päivän tetsi. Hassua et meillä on ryhmät vaihtunut sillei, et oon ainut tyttö meidän ryhmässä kun p-kaudella oltiin kaikki samassa ryhmässä ja nukuttiin siis myös samassa teltassa. Mut oon positiivisesti yllättynyt miten hyvin pojat otti mut mukaan porukkaan tai siis ei kohdellu mua mitenkään erilailla kun muita poikia - mitä nyt ei tahtonu antaa mun kaivaa poteroa, mut ei se mua hirveesti haitannu vaikka niin hirveesti kuopan kaivamista rakastankin eli en d: ja sain paskimmat vartiovuorot joka yö (02.00-03.00 sai nukkua ennen ja jälkeen vaan pari tuntia) mut tuskin siitä johtui siitä et tyttö olen tai sit on miesten mieli erittäin kiero.

Sit keskiviikkona lähdin tetsiltä päiväksi pois kun lähdin kullan kanssa käymään ravintoterapeutilla keliakiasta. Oli kyl erittäin turha käynti. Tädiltä loppui sanottava siinä kohtaa kun totesin, et olen kymmenen vuotta elänyt keliaakikko perheessä ja musta tuntu muutenkin, et tiesin asiasta paljon enemmän kun se. Eikä kultakaan saanut siltä tädiltä kuulema hirveesti irti vaikka, raukan tietämys jäänyt siihen mitä meillä syödään. Mut on se niin sulonen kun oikeesti selvittänyt sairauden toteamisen jälkeen (hassua sanoa tosiaan et oon sairas... oon koko loppu ikäni sairas... vammainen... erilainen... näkyykö se musta ulospäin?... Noh tän kanssa mä nyt sit elän aina) paljon asioita netistä. <3
Ja mun pojatkin oli ihania kun tulin takasin ne oli saanut hamstrattua mulle taisteluvanukkaan! Koko tetsin huippukohta! :D

Tetsi päätty sit 27. kilsan marssiin, joka alkoi 01.30 yöllä. Oli yllättävän kevyt. Ajattelin, et se olis ollut hirveän rankka ja kolottais joka paikkaa ja pää halkeaisi kun olis  henkisesti niin kovilla myös väsymyksen suhteen. Mut ei ainut mitä mulle tuli oli se, et jalat väsy ja vajaa kilsa ennne perille pääsyä alko tulemaan ensimmäinen rakko. Mulla oli tosi kivaa ja hauskinta oli se, et kun pojat väsy ja alko valittaa niin mä olin se joka pysty tarjoamaan, et mä voin kantaa sun tavarat (jostain kumman syystä tästä seurasi se, että valitus lakkas enkä mä saanut mitään kannettavaa -miehet ja niiden kunnia). Eikä sitä saa unohtaa et oltiin linjoista nopein ja aikaa meni vain vaivaiset 5tuntia (: Hyvä Raili (raivaajalinja) !

Tää viikko meni sit puolustusvoimien B-ajolupakurssilla ja nyt mä osaan peruuttaa isolla pakettiautolla, jossa on peräkärry perässä! Oon aika ylpeä itsestäni (: ja sit räjäytyskurssin suorittamista = leikittiin koko torstain muovailuvahalla :D mun sisäinen lapsi pääs valloilleen. Oon ilmiselvästi menettänyt jotain mun lapsuudessa kun äiti vei pienenä mun muovailuvahat kun söin ne.

Mutta juuh sellaista mun intti elämään. (: Vieläkään ei ole tullut sellaista fiilistä et olisin katunut inttiin lähtöä eivätkä aamut paina vaikka 1/13 yhdeksän kuukauden miehet lähti. Olin vaan iloinen meidän lämärien puolesta kun ne oli niin innoissaan. (: Ja mullakin se päivä vielä koittaa vaivaiset 271 aamua jäljellä.

                 itikat vähän tykkäs musta metsässä. Onneks nyt jo paljon parempi. (:

:D

Avaruus Vänrikki ja suuria muutoksi

Taas ollut pari viikkoa, ettei musta ole kuulunut mitään koska ginesviikonloppu enkä edelleenkään saa nettiä toimimaan kuin ainoastaan puhelimessa.

Tosiaan viime viikon tiistaina julkistettiin valinnat musta tuli avaruus vänrikki, toisin sanoen mut valittiin AUK:iin ja sain kusirajan (=hopeinen viiva arvomerkissä, josta myös nimi avaruus vänrikki kun näyttää ihan foliolta) : D Lisäks mut valittiin suorittamaan B-ajolupaa joka oikeuttaa ajamaan intin autolla (:

Kurssi alkoi kuntotesteillä ja cooperilla. Cooperia en, juossut sillä kolmen viikon flunssa oli viel päällä ja rupes pistään keuhkoista jo alku verkassa niin päätettiin kouluttajan kanssa et on parempi, että siirrän sen rästipäivälle, ettei mitään mene pysyvästi rikki. Lihaskuntotesteihin pystyin onneksi osallistumaan ja oli kiva huomata kehitystä tapahtuneen 6 viikossa edellisistä testeistä vaikka en ole harrastanut juuri liikuntaa vapaa-ajalla vaan ainoastaan sen mikä kuuluu palvelukseen (tavoitteena olisi kumminkin lisätä liikuntaa myös vapaa-aikaan, et mulla on mahdollisuuksia saavuttaa pataljoonan komentajan asettama tavoite meille, että jokainen kotiutuessaan juoksisi cooperissa vähintään 2600m).

Tää viikko oli sit täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta ei pv:n järjestämänä. Yksi meidän tuvan neljästä tytöstä sai lääkäriltä tuomion keskeyttämään palveluksen ja lähtemään kotiin. Seuraavana päivänä meitä olikin yhtäkkiä vain kolme ennen kuin kukaan ehti edes tajuta yhtään mitään. Samana iltana toinen sai sairaskohtauksen ja jouduttiin kutsumaan ambulanssi paikalle. Onneks ensihoitajat sai tilanteen paranemaan ja kamu sai jäädä kasarmille (:
Ja keskiviikkona sit osui tuomio omalle kohdalleni. Todella pelätty tieto. Mulla on keliakia. Hyvästi kaikki ihanat pastat ja pulla mössöt ja tervettuloa 300 päivää vemppaa (ja palvelusta tosiaan jäljellä 285 päivää). Ei voi muuta kun nauraa kun se lääkäri oli niin pihalla koko asiasta. Jos lähdetään siitä, et lääkäri saa antaa max 7+7 päivää vemppaa ja sen olis pitäny käydä mun kanssa vaan keskustelu siitä, et pystynkö jatkamaan palvelusta vai tarvitseeko mun lähteä kotiin sopeutumaan tilanteeseen. Ainut mitä se teki oli, et kysy et mitä sen pitäs tehdä. En sit viitsinyt mainita et keliakia syy kotiuttaa, koska en todellakaan aio jättää leikkiä kesken. Oon mä kumminkin elänyt 10 vuotta keliakia perheessä, joten tiedän mitä saan syödä ja mitä en. Eri asia on se kuinka helppoa toteuttaminen on kun mulla ei oo mitään oireita. Toisin sanoen voin syödä pitsan ihan hyvällä omallatunnolla ilman palautetta kropalta.


Ensi viikolla sit tetsi eikä tässä ole enään suunta kun ylöspäin (ainakin toivottavasti )

Tietoa keliakiasta kiinnostuneille

Kaasukammiota ja käsikranaatteja

Elikäs tällä viikolla oli Tetsi numero 2 ja ei voi muuta sanoa kuin, että oli aika ikimuistoinen. Päästiin kokeilemaan kaikkea todella jännää. (: Ja kaiken lisäks tämä erosi ja varmasti tulee eroamaan kaikista tetseistä sillä kouluttajat päätti et nukutaan kasarmilla yöt, ettei satu vahinkoja unen puutteen vuoksi. Normaalisti siis kaikki tetsi nukutaan teltassa. Niin ja keskiviikkona tosiaan tuli täyteen se naisellinen 45 päivää, eli enään en voi lähteä kotiin, kuin ainoastaan siviilipalvelukseen tai jos mun kuntoisuusluokka muuttuu.

Alku viikosta oli ATT (AmpumaTaitoTesti) ja pääsin siitä läpi, vaikken mikään mestariampuja ole,varsinkaan paineen alla. Kuntsaria ei siis sieltä tullut, mutta ei todellakaan haittaa olin niin iloinen siitä, että ylipäätään pääsi läpi ja viel reilusti.
Loppu viikosta oli vuorossa sit tetsi ja päästiin kokeilemaan mm kyynelkaasukonttissa varusteiden pitävyyttä. Mun kaasu naamari vuoti joten sain käytännössä kaksi kertaa kokeakuinka hirveää se on. Tyhmänä piti tietysti käydä kokeilemassa miltä se tuntuu täysin ilman varusteita ja voin kertoa, ettei todellakaan mukavalta. Sua vaan oksetti ja silmät ja nenä vuos ja kaikkialla missä oli paljasta ihoa kirveli ihan järjettömästi ja pahinta oli, ettei saanut raapia, ettei olo pahene. Mutta menisin kyl toisenkin kerran jos tilaisuus siihen tarjottaisiin. Masokisti, minäkö?  Lisäks saatiin tuliradalla hypätä palavasta ikkunasta ja juosta palavan juoksuhaudan läpi yms. jännään.
Mut kuumottavinta oli ehdottomasti se, kun heitettiin ihan oikea käsikranaatti. Oottaa ahtaassa kontissa omaa vuoroaan ja sit kasata oikea käsikranaattin ja kävellä se kädessä 200m ja odottaa, et kouluttaja antaa luvan irrottaa sokan ja sit ne maailma pisimmät 2sekunttia kun pitelet varmistamatonta käsikranaatta käsissäs ja odotat kouluttajan lupaa heittää sen. Mutta tetsin jälkeen olikin sit todella voittaja fiilis kun kaikesta oli selvitty.

Olihan mulla sit ongelmia omasta takaa. Flunssa koko viikon ja se ihanasti meni keuhkoihin niin, että ei saanut henkeä varsinkaan pyöräillessä (edettiin siis tetsi pyörillä). Lämärit käski mut siitä Tevakselle (terveysasema) mut mun olis pitäny olla siel 7.15 ja koulutus alkoi 7.00 niin tottakai mä ennemmin menen koulutukseen : D noh ei ehkä ollut ihan fiksu veto kun tuuperruin pyörän selästä jo ensimmäisen kilometrin jälkeen kun happi loppu (ylämäkeä koko matka). Onneks yks ihana luutnantti ei pakottanut mua keskeyttään vaan soitti autokyydin,et pääsin koulutukseen ja toi pyörän myöhemmin perästä. Takaisin pääsinkin itse, kun sai rullailla alamäkeen.

Tiistaina sit on haaveetkaatuu-päivä = saadaan tietää palveluksen kesto ja koulutushaara. Toivottavasti sieltä AUK-paikka napsahtaa, siihen asti edetään suuressa jännityksessä.

 

Ja meillä on ilmeisesti älypunkat kun niiden pitäsi vastata puhelimeen. : D omani koulutus kesken.... Mut kerron teille heti kun saan sen onnistumaan <3

"Ollos huoleton poikas valveil on"

Viime viikonloppu gineksessä (=kiinniolo viikonloppu) ja nyt vihdoin lomilla. Pioneerinä. Heh. Tosiaan valat tuli tänään vannottua Maanpuolustusjuhlassa Keuruun keskuskentällä. Hassua, ettei ole enää alokas. Kun palaa lomilta pitäs osata ilmoittaa itsensä pioneerinä.

Kahteen viikkoon mahtuu paljon. 1 Tetsi (=taisteluharjoituis) siitä opin sen, että osaan tarvittaessa olla myös kärsivällinen ihminen (nimimerkillä 10 tuntia poteron kaivamista) ja sen, että mulla on moneen muuhun verrattuna erittäin hyvä väsymyksen sietokyky. Monet olivat tetsin toisen yön jälkeen niin väsyneitä, että eivät jaksaneet keskittyä ja fyysinen suorituskykykin laski, mutta minä pysyin suunnilleen samalla tasolla. Oli kiva huomata, että en enää ollutkaan se heikoimmasta päästä. Ei sillä oon aina pysynyt mukana ja jaksanut oman osani tehdä, mutta on se silti kiva huomata pärjäävänsä paremmin kun muut. Auttaa jaksamaan ja yrittämään vielä enemmän. Apumaharjoituksia, taisteluharjoitusta, liikuntakoulutusta, aselajivalintojen täyttöä.. Sellainen kaks viikkoa.

Keskiviikkona sit kävin tähystyksessä Jyväskylässä. Yyh oli yhtä hirveetä kuin muistin ja melkein alkoi jo toivomaan, että mulla todettais keliakia, ettei sama toistu jälleen kahden vuoden päästä. Toisaalta tottakai intissä olisi helpompi ilman erikoisruokavaliota ja ei tarvis viel miettiä mitä suuhunsa pistää, mutta se tähystys -.- Ainakin tähän mennessä tähystys ollut ehdottomasti pahin osa asepalvelusta. Tosiaan palvelukseksi se lasketaan ja piti olla siel intin kamoissa ja sotilaallinen käytös yritää muistaa koko ajan vaikka kuinka pahalta tuntu... Onneks on ohi nyt

Hmm ja tosiaan torstaina tuli kullan kanssa täyteen 5 vuotta yhteiseloa. Paljon ollaan nähty ja koettu yhdessä, mutta tää intti on jotain ihan uutta, kun päivässä on vaan muutama tunti kun kuulee toisesta jotain. Puhelinta saa käyttää vain klo 18-21 (ja minähän en siitä lipsu... gröhöm... mutta kuitenkin), niin kyl se vähän rajoittaa suhdetta. Samoin se, että lomilla on väsy niin ei jaksa kaikkea mitä on suunnitellut ja toivonut. Mutta toisaalta yllättävän hyvin ainakin itse siihen olen tottunut jo näin viiden viikon intin jälkeen, tai siis ei ole vielä tullut kiinni ollessa niin kova ikävä kun odotin aluks. Toivotaan, että jatkamme näin loppuun asti sillä tämä vuosi palkitaan sit sillä, että päästään (toivottavasti) muuttamaan yhteen Joensuuhun (: ja saa aloittaa villin opiskeluelämän. Hmm..  Hassua ajatella et ollaan oltu molemmat 14 kun alettiin seurustella ja minä sentin kultaa pidempi d: Mutta niin on elämä mennyt ja tulevia vuosia on toivottavasti viel monta lisää. Pitäkää meille peukkuja.

Pioneeri "Santis" kiittää ja kuittaa

Majohajo ja evakuointia

Lomilla jälleen. Hassua, kun kiinni tuli oltua vaan neljä päivää ihan lusmuilua tällainen. Onneks ens viikonloppu VAO niin saa olla sit kaks viikko putkeen d: nooh katsotaan mitä mieltä siitä on ens viikonloppuna kun muut lähtee ja meidän yksikkö jää palloilemaan kassulle.

Tiistaina meillä oli lihaskunto testit, jotka meni kyl todella huonosti verrattuna siihen mitä joskus olen saanut. . Ainut ylpeyden aihe oli se, et sain 15 miesten punnerusta kun aikaisemmin kun oon yrittänyt niin oon saanu korkeintaan 5 koska tekniikka kusee. Loppu päivä menikin sit metsässä taisteluharjoituksissa. Niih ja kävin kuuntelemassa labra tuloksia kun jälleen keliakia tutkimuksia. Vasta-aineet edelleen erittäin korkealla ja parin viikon päästä sit tähystyksiin -.- yöh.  Noh toivottavasti ei löydy mitään (taaskaan) et saan ilman mitään suuria keskusteluja jatkaa palveluksen loppuun. Sillä jos keliakia nyt todetaan se voi olla syy kotiuttamiseen. Ei kiva yhtään -.-

Keskiviikkona meillä oli sit uimataitotestit tai siis katsottiin kuinka moni pystyy uimaan 200m eli pohjoismaisen uimataitovaatimuksen. Hidasteena tietysti oli se, että tämä piti suorittaa järvessä niin oli vähän kylmähköä. Yllätyin miten moni ei pystynyt uimaan tuota matkaa tai sit ne vaan lusmuili, mutta silti aika säälittävää sanoisin d:
Illalla sit lähettiin MajoHajoon (majoittumisharjoitus) ja vaikka kuinka partiolainen olen ja osaan kaminateltan pystyttää ja saada 10-v tekemään sen hyvin niin meidän Vänrikille kelpas vasta kolmas versio teltasta. (toisaalta muilla ryhmillä se oli neljäs tai viides niin kai meillä meni ihan hyvin.) Hassua kun porukka oli niin uutuuden viehätyksessa teltassa nukkumisesta ja sit aamulla kiros kuinka joku käpy oli estänyt nukkumasta ja, ettei enään ikinä halua telttailla. Ja mä nukuin todella hyvin (: melkein kuin olis kotiin päässyt.

Torstaina sit tuntukin ensimmäisen kerran siltä mitä oletin intin olevan: Koko ajan vedetään kovallla sykkeellä fyysisissä rajoissa niin, että ottaa itsensä kanssa yhteen, ettei pää petä ennen kroppaa ja luovuta. ( en siis osaa pukea tätä sanoiksi mutta toivottavasti ymmärrät idean)... Tosiaan aamupäivä syöksyttiin metsässä ja sit iltapäiväivällä evakuoitiin toisiamme. Suomeksi siis raahasimme toisiamme sille, että molemmilla on vajaa 10 kiloo tavaraa joku 30 metrin matka. Voin sanoa, että toivon todella, ettei mun taistelupari ota niin pahaa osumaa, jos sotaan joudutaan, että siltä lähtee taju, mutta on hengissä. Sillä tulituksen alla on erittäin raskas raahata toista perässään edes se 30m puhumatttakaan pidemmistä matkoista. Monet pojatkin totes et sotatilanteessa vois kahteen kertaa miettiä, että jättääkö kaverin siihen ja pelastautuu itse vai tappaako molemmat siinä kun yrittää saada puoli kuolleen kaverin turvaan. Mutta noh toivotaan, ettei sitä ratkaisua koskaan tarvitse tehdä.

Perjantain oli kyllä kanssa aika mielekiintoinen kun oli Schmanrdeninpäivän juhla. Seistiin 30 asteen helteessä puolitoista tuntia hiekkakentällä asennossa tai levossa. Oli toisenlaista mielen koitttelua kun porukkaa lakoaa vieressä. Saldona 9 suoriltajaloilta pyörtynyttä ja monia kymmeniä, jotka käveli omin jaloin rivistä pois ja istui hetken varjossa ja joi vettä. Itse selvisin koko juhlan. Hyvä minä! (:
Nyt vaan jalat vähän hellänä, mutta ehkä valapäivänä ei tunnu enään niin pahalta seistä.

Juuh sellaista mulle tällä kertaa (: Vieläkään ei todellakaan kaduta, että lähti ja sitä mieltä olen et kaikille ihmisille tekis hyvää edes kokeilla intti elämää. Oppis miten kuuluu liikkua ja syödä ja huoltaa itseään ja varusteitaan. Mutta nyt LEPO ~ TAUKO PAIKALLA!

lehtijuttua perjantailta :D

Opettelua intti elämään

Tosiaan en saanut nettiä toimimaan kasarmilla ja yleiset koneet olivat niin hitaita ja aina varattuja niin on postaaminen jäänyt.
Tosiaan astuin palvelukseen 8.7 ja nyt ensimmäisillä lomilla (:
Meitä on tuvassa 5 naista ja tunnelma mitä parhain, ainakin näin ensimmäisen kahden viikon jälkeen ja pojatkin pikku hiljaa lämpenee ajatukselle, että me ollaan siellä ja ihan tosissamme ja ihmisiä niinkuin hekin d: Enää ei olla joku kummallinen muukalaislegioona vaan osa porukkaa vaikkakin vielä se heikompi ja naiselllisempi...

Neljä ekaa päivää oli kyllä aika hirveitä kun istuttiin joko oppitunneilla tai tuvassa kun ei saatu poistua edes lenkille tai punttisalille puhumattakaan sotkusta.
Tää viikko onneks saatiin tehdä ja remuta jo melkein kun oikeet sotilaat. Ampuma harjoittelu, coooperi, taisteluharjoutksia ja ensimmäinen marssi. Ja minä viihdyn d:
Lisäksi olen varmaan erittäin outo tapaus kun mun mielestä parasta on sulkeisharjoitukset :D
Mä niin nautin kun pitää pitää itsensä kurissa, ettei pyyhi esim kutittavia hiuksia pois naamalta ja opetellaan kääntymään ja marssimaan tahdissa.

Innolla odotan jatkoa (: mut ehkä pitää muistaa myös erään viisaan ihmisen neuvo, ettei ole intissä jos ei koskaan vituta. Ja varmasti tulee viel niitä hetkiä jolloin ei yksinketaisesti jaksa tai kiinnosta joku. Mutta vielä ainakaan ei kaduta ja tunnen suurta nautintoa kun saan rasittaa itseäni oikein kunnolla, koska olen niin mukavuudenhaluinen, etten mitenkään saisi itseäni yksin niin hyvin liikkeelle ja kuriin. Ehkä mä opin jotain hyödyllisiä taitoja siviiliinkiin kuten petaamaan sängyn tai käymään oikeesti kunnon lenkkeillä, enkä vaan kevyillä lönkyttely juoksuilla (nimimerkillä cooperin liian kevyt aloitus)

Mut tänään on loma ja aika pitää grepat :D Maanantaina sit takaisin kurkkusalaatti kansaan nam nam (:

Yksin

Vaikka viimeisen viikon on ollut ihmisten ympäröimänä niin aina kun jää yksin tuntuu yksinäisemmältä kuin koskaan. Tuntuu, kuin istuis yksin kivellä keskellä järvee ja pitäis päättää minne rannalle yrittää, vaikka kaikki on liian kaukana, lähes tavoittamattomissa.

Suomeksi siis opiskelupaikkakriisi. Mun ei pitänyt saada mistään opiskelupaikkaa mun niin tavallisen tylsissä keskivertopapereilla. Mut kuinkas kävikään mulla on kolmesta eri yliopistosta paikka ja amk:sta ykkösvaihtoehdosta...
Ei tässä muuten mitään ongelmaa olis, mut ainut minne en päässyt (ja jäi ketuttavan 10 pisteen päähän) oli Helsingin biologian laitos, jonne olisin eniten halunnut. Nyt mun pitäs sit siis valita kahdesta yhtä hyvästä kakkosvaihtoehdosta toinen ja se päätös on mun yksin tehtävä. Lähdenkö Joensuuhun lukemaan metsätieteitä vai Ouluun biologiaa?

Mä oon aina ollut niin määrä tietoinen ihminen: tiesin ekalla jo, että menen lukioon tai siis, että haluan olla prinsessa = tanssia wanhat (myöhemmin sitten selvisi, että sitä varten pitää mennä lukioon). Olin seiskalla kun päätin, että musta tulee hävittäjälentäjä tai ainakin, että kävisin intin. Päästä huutamaan päätä pidemmille miehille ja kaikki tottelee <3 Hah kaks aamua ja sit saa nähdä, että kuka huutaa ja kenelle : D Oivoivoi tämä jäärä punnertaa varmaan monen monta kertaa...
Mutta nyt kun pitäis tietää, että mitä teen vuoden päästä oon ihan eksyksissä kun en Helsinkiin päässytkään. Yhden paperilapun lähettäminen vaikuttaa mun koko elämään ja se päätös pitäis tehä parissa viikossa. Ensimmäistä kertaa mä oon epävarma mitä haluan tulevaisuudelta ja siks mua pelottaa.... Jos valitsen väärin?

Miks joku ei vois päättää mun puolesta? Olis joku muu, jota sit syyttää d:
Ehkä mulla on  vaan väärä asenne... Pitäs suhtautua niin, että mitä valitsenkaan niin tuski tuun tekemään sitä koko loppu elämääni kun eiks se oo, et nykyään jokaisella on keskimäärin joku kolme ammattia elämänsä aikana? Valitsen mitä tahansa haaveilen kumminkin sen toisen vaihtoehdon perään koko loppu elämäni, että mitä VOISIN  nyt olla.
Mun pitää vaan tehdä se päätös ja tyytyä siihen kun se päätös on mun YKSIN.